Nti Elinorin hyvä ystävä Insinööri houkutteli hänet vierailulle teknologian museoon. Siellä he pysähtyivät katselemaan kymmenen vuotta vanhaa tietokonetta, joka oli aseteltu vitriiniin. Laitteen kulmikkaat osat olivat isoja ja raskaannäköisiä ja kauttaaltaan värittömän harmaiden muovikuorten peitossa. Paksuja, yhtä ankean värittömiä johtoja kulki sikinsokin eri osien välissä.

Nti Elinor tapasi teatterin lämpiössä hyvän ystävänsä Yksinhuoltajaäidin, joka ehdotti lasillista läheisessä kulttuuriravintolassa. Miten pikkuinen voi? kysyi Nti Elinor heti heidän istumaan päästyään. Hän oli kovasti ihastunut Yksinhuoltajaäidin sievään, fiksuun ja hyvinkasvatettuun lapseen. 

Nti Elinor rakastaa suklaata ja eksyy melko usein läheiseen suklaapuotiin, jonka  hyllyt on täytetty toinen toistaan upeammilla, käsintehdyillä konvehdeilla. Eräällä kerralla hän yllättäin tapasi liikkeessä hyvän ystävänsä Fyysikon, joka seisoi ihailemassa ylellisiä luomusuklaarasioita.

Hyvän ystävänsä Fyysikon luona nti Elinor ei voinut olla ottamatta esille aikaa, tai siis ajattomuutta. 

Eikö aikaa todella ole, nti Elinor ihmetteli ja tarkasteli takkatulen loimua punaviinilasin läpi –  miten kaunista!

Rakas ystäväiseni, sanoi Fyysikko, sillä takkatuli ja punaviini olivat lumonneet hänetkin. Rakas ystäväiseni, kyllä aika on ja se virtaa tulevaisuudesta menneisyyteen. Meille ihmisille nimittäin. Ajan virta, tai siis kokemus siitä, on meidän pikkuruisten mutta kekseliäiden aivojemme tuote. Mutta absoluuttista nykyhetkeä meidän mittaamattomassa universumissamme ei ole.

Mistä kokemus sitten tulee, jos nykyhetkeä ei ole? Nti Elinor siirteli viinilasia silmiensä edessä edestakaisin. Nyt se peittää tulen, nyt ei. Nyt peittää, nyt ei. On nykyhetki, joka ei ole sama kuin edellinen hetki. Seuraavasta ei tiedä, se voi olla mitä vain. Vaikka maailmantalous olisi romahtanut juuri... nyt!

Ehkä kokemus on harhaa, jotta pysyisimme perillä maailman muutoksista, Fyysikko arveli. Olento pysyy todennäköisemmin elossa, kun kykenee erottamaan, mitä on jo tapahtunut siitä mitä voi tapahtua, mutta ei ole vielä tapahtunut. Tai mikä oli syy, mikä seuraus. 

Kun vierellä on hyvä ystävä, mittaamatonkin kutistuu inhimillisen kokoiseksi, nti Elinor totesi mielessään ja vajosi syvemmälle nojatuolin pehmeyteen. Siinä on syy ja seuraus, joka ei muutu. Vaikka olisikin pelkkää harhaa.

Nti Elinor päätti pitkästä aikaa vierailla hyvän ystävänsä Fyysikon luona. Junamatkalla oli hyvää aikaa lukea tieteellistä aikakauslehteä, vaikka nti Elinorin harmiksi yksikään komea älykkö ei istahtanut viereiselle paikalle ja aloittanut henkevää keskustelua. Mutta menihän se aika noinkin.

Tai siis mikä aika? Nti Elinor luki yhä uudestaan lausetta, jossa sanottiin, että fyysikoiden mukaan aikaa ei ole. Siis ei ole nykyhetkeä, vaan kaikki menneet ja tulevat hetket ovat olemassa yhtäaikaisesti ja yhtä arvokkaina. 

Nti Elinor näki mielessään aikamaiseman, jossa hänen hahmonsa seisoi jokaisessa hetkessä syntymästä kuolemaan. Eikä vain jähmettyneinä kuvina kuin sarja paperinukkeja, vaan valumassa hetkestä hetkeen saumattomasti ja kiinteänä kuin vesi. Olemassa joka hetki alusta loppuun ja lopusta alkuun, edestakaisin.

Onneksi juna saapui määränpäähänsä ja nti Elinor saattoi huokaista ja keskittyä katselemaan käytävällä ulospääsyä odottelevia ihmisiä. Hänen aikansa oli tässä ja nyt, eikä aikaakaan kun yksi Burberryyn pukeutunut nuorimies iski hänelle silmää. Nti Elinor kääntyi ikkunaan päin ja hymyili salaisesti helpotuksesta.