Nti Elinor päätti pitkästä aikaa vierailla hyvän ystävänsä Fyysikon luona. Junamatkalla oli hyvää aikaa lukea tieteellistä aikakauslehteä, vaikka nti Elinorin harmiksi yksikään komea älykkö ei istahtanut viereiselle paikalle ja aloittanut henkevää keskustelua. Mutta menihän se aika noinkin.

Tai siis mikä aika? Nti Elinor luki yhä uudestaan lausetta, jossa sanottiin, että fyysikoiden mukaan aikaa ei ole. Siis ei ole nykyhetkeä, vaan kaikki menneet ja tulevat hetket ovat olemassa yhtäaikaisesti ja yhtä arvokkaina. 

Nti Elinor näki mielessään aikamaiseman, jossa hänen hahmonsa seisoi jokaisessa hetkessä syntymästä kuolemaan. Eikä vain jähmettyneinä kuvina kuin sarja paperinukkeja, vaan valumassa hetkestä hetkeen saumattomasti ja kiinteänä kuin vesi. Olemassa joka hetki alusta loppuun ja lopusta alkuun, edestakaisin.

Onneksi juna saapui määränpäähänsä ja nti Elinor saattoi huokaista ja keskittyä katselemaan käytävällä ulospääsyä odottelevia ihmisiä. Hänen aikansa oli tässä ja nyt, eikä aikaakaan kun yksi Burberryyn pukeutunut nuorimies iski hänelle silmää. Nti Elinor kääntyi ikkunaan päin ja hymyili salaisesti helpotuksesta.