Nti Elinorin hyvä ystävä Kirjailija piipahti kylään. Nti Elinor kattoi heti pöytään pellavaliinan, juustotarjottimen ja hedelmiä: Kirjailijan lempikattauksen. Sitten hän sai kuulla, mistä Kirjailija tällä kertaa kärsii. 

 

Kirjailija oli matkustanut junalla ja huomannut, että lähes jokaisella matkustajalla vaunussa oli ollut kannettava tietokone edessään. Tai jos ei tietokonetta, niin kännykkä tai musiikkisoitin tai jokin vastaava tietotekninen sähkökapine. 

 

Tämä maa on niin sivistymätön, Kirjailija valitti. Kukaan ei enää lue. Ei yhden yhtä kirjaa koko vaunussa!

 

Nti Elinor nyökytteli. Hänkin ottaa junaan aina kirjan tai parin lisäksi sievän kevytkannettavansa. Ideat ja ajatukset on saatava heti laitettua jonnekin ylös, eikä kirjojen reunoihin voi piirustella. 

 

Entäpä sähkökirja, moni saattoi lukea sellaista, nti Elinor rohkeni kuitenkin ehdottaa. Tämä sai Kirjailijan purskahtamaan kyyneliin. 

 

Sähkökirjaan ei ikinä saada ladattua niitä merkityksiä, joita oikea kirja herättää, hän nyyhkytti brielautasensa yli.

 

Nti Elinorin täytyi jälleen olla samaa mieltä. Hänen kirjahyllyssään on nimittäin monta järeää klassikkoa varattuna junamatkoja varten. Mitä iloa niitä on lukea, jos kukaan ei näe, että mitä kulttuurin jalokiveä nti Elinor pitelee käsissään? Kirja on kuin vaate: kutsu kontaktiin, mutta vain oikeille ihmisille. Hetken Nti Elinor muisteli lämmöllä niitä keskusteluja, joita oikein valittu kirja oli sytyttänyt satunnaisten viereisellä penkillä istuvien herrasmiesten kanssa.

 

Kirjallisuus opettaa meille ihmisyyttä, Kirjailija sanoi päättäväisesti. 

 

Nti Elinor ei voinut muuta kuin nyökätä ja ojentaa Kirjailijalle toisenkin käsintehdyn, luomupuuvillaisen lautasliinan kyyneleiden kuivaamista varten.