Voi, kultapala täytti jo viisi vuotta! Olen suunnitellut pianon hankkimista, niin voisimme yhdessä harjoitella soittamista, Yksinhuoltajaäiti hymyili. Ja olemme molemmat ottaneet ratsastustunteja. Olen kehittynyt huimasti, mutta näkisitpä kultapalan, hän on kuin syntynyt hevosen selkään!

 

Nti Elinoria tunsi kateutta sormustimellisen verran. Toisaalta, hevoset haisivat tunkkaiselta eikä hän halunnut heinänkorsia  kampaukseensa.

 

Entä onko sinulla miestä, nti Elinor kysäisi groteskin suorasukaisesti, sillä heillä oli ollut Yksinhuoltajaäidin kanssa aina tapana ruotia asiat pohjia myöten, väistelemättä.

 

Yksinhuoltajaäiti hymyili salaperäisesti. Niin... eräs komea pankinjohtaja lähetti minulle juuri valtavan kimpun ruusuja. Mutta enpä tiedä, onko minulla vieläkään aikaa sellaiselle. Väitöskirjani viimeistely on kesken, ja työni, voi että, en millään haluaisi keskeyttää töitä illalla... 

 

Nti Elinor nyökkäsi, sillä hän tiesi mielenkiintoisen, hyvinpalkatun työn seireenin laulun. 

 

Mutta nyt minun täytyy mennä päästämään lapsenvahti kotiin, Yksinhuoltajaäiti nousi pöydästä ja vilkaisi ympärilleen. Naapuripöydästä nousi välittömästi salskea nuori mies auttamaan turkin Yksinhuoltajaäidin ylle.

 

Ainoa huono puoli on, että kukaan tuskin tarjoaa meille, Yksinhuoltaja iski Nti Elinorille silmää. Mutta tämä menkööt minun piikkiini. Tapaamisiin jälleen! 

 

Nti Elinor katseli kun Yksinhuoltajaäidille avattiin ulko-ovi ja tämä purjehti ulos ravintolasta. Nti Elinor otti design-laukustaan klassikkoromaanin, mutta ei ehtinyt sitä avatakaan, kun kuuli vierestään matalan ja miellyttävän äänen: Anteeksi, neiti, kaipaisin viehättävää seuraa. Olisiko paikka pöydässänne vapaa?

 

Olihan se, eikä kirjaa tullut luettua koko iltana.